Kirjoittaja on Alvar Pet Oy:n edustaja Sini Saalasti:
Missiomme on minimoida Alvarin ja kaikkien muiden kilttien koirien hiilitassunjälki. Haluamme, ettei lemmikin omistamisen tarvitse olla valinta ilmastoa vastaan. Tätä varten tarvitsimme faktapohjaisesti, läpinäkyvästi ja muutoshakuisesti toimivan kumppanin kompensaatiotamme varten – ja niin löysimme hyvän suosituksen avulla NGS Finlandin.
Ajatus Alvarista sai alkunsa koirakuumeen ja ilmastoahdistuksen yhteensopimattomuudesta. Vastuullinen elämäntapa on ravistellut montaa toimialaa, mutta lemmikkien saralla toiminta on ollut vähäistä. Suunta on ennemminkin päinvastainen: kasvavalle tassukansalle tarjotaan jatkuvasti fiinimpää ja entistä lihapitoisempaa apetta, joka kelpaisi ihmisenkin lautaselle. Niin kutsuttu superpremiumisaatio ei ole kestävä kehityssuunta – varsinkaan, kun perustelut suunnalle eivät löydy koiran ravitsemustarpeista tai terveydestä, vaan omista mielikuvistamme.
Onneksi asiat voi tehdä toisin. Me Alvarilla suunnittelimme koko liiketoimintamallimme alusta alkaen vähäpäästöiseksi ja ympäristöystävälliseksi. Tuotamme nappulamme pohjoismaisista, kestävistä raaka-aineista. Olemme laatineet reseptimme vähäpäästöisiksi raaka-aineiden pienen ilmastokuormituksen ja tuotannon lyhyiden välimatkojen avulla. Tanskan tehtaalla nappulan valmistuksessa käytetään tuulivoimaa. Direct-to-dog-jakelumallillamme nappulat pääsevät kippoihin ilman turhia kiertoteitä, ja samalla minimoimme hävikin välivarastot välttämällä. Kaikki materiaalimme ovat kierrätettäviä. Jäljelle jäävät päästöt kompensoimme.
Päästömäärämme todentaaksemme selvitämme tuotteidemme hiilijalanjäljen toimialalle parhaiten soveltuvalla ja tarkimmalla mahdollisella standardilla (Product Environmental Footprint Category Rules “PEFCRs” Prepared Pet Food for Cats and Dogs, EU:n standardi koiranruokatuotteen ympäristöjalanjäljen laskentaan). Kumppaniksi valitsimme UseLess Companyn tutkija-laskija-tiimin.
Kompensaatiokumppanin valinta ei ollut yksinkertainen juttu. Vaikka kansainväliset standardit ovat alalla tunnustettuja ja yleisesti suosittuja, halusimme valita helposti ymmärrettävän ja asiakkaitamme lähellä olevan kohteen. Siihen eivät esimerkiksi Gold Standard ja Clean Development Mechanism mielestämme yltäneet. Fortumin Puro-kauppapaikan konsepti innosti meitä. Mutta jälleen: miten kerromme kompensaatiomallista ja -kohteesta tavalla, joka tuntuu relevantilta?
NGS Finlandista saimme suosituksen FiksuRuoalta, joka myös kompensoi päästönsä NGS:n kanssa. Haastattelimme puhelimitse ja videoyhteydellä NGS:n toimitusjohtajaa Miikkaa, joka perusteellisesti, kärsivällisesti ja avoimesti vastasi kaikkiin, välillä varsin yksityiskohtaisiinkin, kysymyksiimme ja pohdintoihimme.
Toiminnan kotimaisuus ja konkreettisuus olivat lopulta pääkriteerejämme valita NGS, kuten myös asiantuntijuus ja tieteellisyys. NGS kompensoi laskettua ja ennustettua hiilijalanjälkeämme vastaavan määrän päästöjä suomalaisen metsän hiilensidonnan kiertoajan pidentämisen sekä uusien metsäalueiden metsittämisen avulla. NGS ei ratsasta mielikuvilla, vaan kaikki nojaa selkeään, yhdessä suomalaisten yliopistojen ja puuston mallinnuksen asiantuntijoiden kanssa suunniteltuun toimintamalliin.
NGS on ollut iso apu matkallamme kohti nollahiilitassunjäkeä. Heidän avullaan olemme toimittaneet jo 10 000 koira-asiakkaalle nollapäästönappuloita, ja Alvaristeilla on hehtaarikaupalla kaunista eteläsuomalaista hiiltäsitovaa metsää, jossa temmeltää!